Team markkinointikompassi, August 24 2018

Markkinointistrategia - mitä konsulttijargonia sekin nyt on

Muistan vieläkin ensimmäisen markkinointistrategian, jota olen ollut työstämässä. Tein sen ollessani opintojen lopulla töissä paikallisessa osuuspankissa. Tavoitteena oli saada paikkakunnalle muuttavat nuoret pankin asiakkaiksi ja kohderyhmänä erityisesti opintonsa aloittavat yliopisto- ja korkeakouluopiskelijat. Ei mikään laaja kokonaisuus, mutta selkeä strateginen suunnitelma kuitenkin.

Olen huomannut, että strategia sanana kavahduttaa monia. Kuulostaako se sitten liian isolta, liian hienolta tai liian ylimieliseltä. En tiedä. Itse viljelen silti sanaa häpeilemättä - olkoonkin vaikka konsulttijargonia. Tituleeraan usein itseänikin strategiseksi tarinankertojaksi tai viestinnän strategistiksi.

Minulle strategia tarkoittaa yksinkertaisesti syvältä liiketoiminnan ytimistä ponnistavaa, ylätason toimintasuunnitelmaa. Strategiaa voisi kutsua kuvaavammin myös kartaksi tai linjadokumentiksi. Joka tapauksessa, sen tehtävä on osoittaa, miten toimimalla ja millaisten valintojen ja ratkaisujen avulla saavutetaan tavoiteltu päämäärä. Alunperinhän strategia-sana tulee sotatermistöstä ja tarkoittaa suunnitelmallista toimintatapaa sodan voittamiseksi. Aika osuva määritelmä itse asiassa edelleen.

Hyvän pohjan päälle on helppo rakentaa

Tuo pankin vuosituhannen alun markkinointistrategia oli suppeudestaan huolimatta siinä mielessä merkityksellinen, että se auttoi minua, juuri työelämään siirtymässä olevaa markkinoinnin ja viestinnän tradenomia, ymmärtämään hyvän ennakkosuunnittelun tärkeyden. Suunnittelussa oli kaikki hyvän strategiatyön elementit. Liikkeelle lähdettiin sen selvittämisestä, miten tavoite parhaiten saavutetaan: miten ja missä opiskelijoita kannattaa lähestyä, miten ajoittaa yhteydenotot ja kenen ne kannattaa tehdä. Tarkkaan mietittiin myös se, keitä opiskelijoista ensisijassa kannattaa tavoitella ja mistä heille kertoa. Näiden pohdintojen pohjalta vasta alettiin tehdä itse suunnitelmaa erilaisista tapahtumista, kirjeistä, kumppanuuskuvioista ja kampajoista.

En muista enää tehtiinkö suunnittelupalavereissa strategiaa. Siis puhuttiinko strategiasta. Mutta taustatyöt tehtiin hyvin. Oivalsin tuolloin, kuinka tärkeä vaihe tuo oli siinä, mitä lopulta saatiin aikaan. Ja mikä erityisesti itselle syövytti tapahtuman mieleen: kuinka helppoa minunkin opiskelijana ja kesätyöntekijänä oli heittäytyä ihan täysillä suunnitteluun mukaan, kun tiesin mitä ollaan tekemässä ja mihin ideoiden pitää tähdätä!

"Ei me olla sellaisia tarvittu”

Mielestäni jokainen yritys, pieni tai suuri, tarvitsee markkinoinnilleen hyvän sotasuunnitelman. Jos tarkoituksena on markkinoinnin avulla tehokkaasti edistää yrityksen päämääriä, kunnon suunnitelma on välttämätön. Muutoin tekemiseltä puuttuu suunta ja tehdään siellä täällä asioita, jotka ei välttämättä johda mihinkään. Paitsi turhautumiseen, kun markkinointi ei toimi. 

Kukaan ei varmaan oleta, että vaikkapa nyt sotajoukko menestyisi kovin hyvin, ellei se tiedä tavoitettaan ja ellei sille ole tarkkaan mietitty miten sinne parhaiten mennään. Silti aika usein markkinointiin ja viestintään lähdetään kuin soitellen ilman kirkasta tavoitetta ja selkeää suunnitelmaa. Ei me olla sellaista ennenkään tarvittu, on puolestaan kuulunut monen yrittäjän vastaus ehdotukseen aloittaa visuaalisen ilmeen luominen tavoitteiden määrittelyllä ja laajemmalla suunnittelulla. Rohkenen sanoa, että en usko.

Aika peruskauraa sittenkin

Olen toiselta ammatiltani toimittaja. Johtunee siitä, mutta tykkään tiivistämisestä ja asioiden yksinkertaistamisesta. Mielestäni strategiastakaan ei tarvitse tehdä liian monipolvista. On siis tavallaan totta, että pieni yritys ei ehkä tarvitse suurta (tai siltä kuulostavaa) strategiaposessia. Simppelimmissä tapauksissa iltapäivä ja A4 riittää. Tärkeintä on, että keskeisiin, toiminnan suuntaa ohjaaviin kysymyksiin on löydetty vastaus. 

Tärkeintä on, että tiedetään mihin tehtävillä markkinoinnin ja viestinnän toimilla (vaikka nyt sillä visulla) pitäisi päästä ja tiedetään reunaviivat sille, millä vaihtoehdoilla se potentiaalisimmin onnistuu. Niin ihanan yksinkertaista! (Vai onko?)

Jos näihin kysymyksiin tietää markkinoimastaan asiasta tai yrityksestä sen oikean vastauksen, pohja tehdä toimivia ratkaisuja ja onnistuneita toteutuksia alkaa olla jo aika hyvä. Minusta siinä on jo monelle riittävä strategia.

P.s. Toimittajakollegat tunnistanee, mistä tämän tiiviin suunnittelun opin ja oivalluksen puolestaan olen imenyt. ;)

Tuleeko sinulle mieleen vielä muita hyviä kysymyssanoja?

Ella

Videolla kerron, mitä me on Eveliinan kanssa rakenneltu näistä kysymyksistä.

Written by

Team markkinointikompassi

Previous Löydä oma tapasi markkinoida – hae juhlavuoden maksuttomaan sparraustyöpajaan
Next Tavoite luo maalin