Team markkinointikompassi, August 24 2018

Tavoite luo maalin

Juttelin vähän aikaa sitten yrittäjän kanssa, joka on toiminut 30 vuotta yrittäjänä ja luonut sinä aikana yhden miehen palveluyrityksestä kahdeksassa maassa toimivan menestyksekkään ketjun. Hän kiteytti tavoitteensa yrittäjänä siihen, että yrityksen seinien sisällä kaikilla on hyvä ja luottavainen olla, niin asiakkailla, henkilökunnalla kuin yrittäjällä itsellään. 

Melkoinen strateginen valinta. Ensikuulemalta joku voisi ajatella, ettei se ole yrittäjän tavoite ensinkään. Mutta pidemmälle ajateltuna, tavoite on selkeä ja se on vienyt kyseisen yrittäjän pitkälle. Hänelle humaanit päämäärät ovat taloudellisia tärkeämpiä. Ja hän uskoo, että yritys voi menestyä vain jos ihmisillä on hyvä olla. 

Tavoitteessa tärkeintä ei lopulta ole eurot tai ylevät sanat. Tärkeintä on, että tavoite on aito maali, johon pääsemiseen kaikki tekeminen tähtää. Tavoite määrittelee lopulta kaikkia valintoja ja tekemistä.

Tavoite kertoo mistä pitää kertoa

Olen huomannut, että liian usein markkinoinnin ja viestinnän päätösten taustalta puuttuu selkeä maali. Kun vaikkapa nettisivujen uudistusta pohtivalta yrittäjältä kysyy sivuston tavoitetta, vastaus ei useinkaan tule ihan apteekin hyllyltä. 

Selkeiden tavoitteiden asettaminen varmistaa, että tehtävillä toimenpiteillä ja satsauksilla on edellytykset tuottaa toivottuja tuloksiakin. Kun tiedetään mitä markkinoinnilla ja viestinnällä tavoitellaan, osataan tehdä asioita, joilla näihin päästään. Tavoitteet ohjaavat tekemistä oikeaan suuntaan. 

Jos bussifirman tavoitteena on olla oman alueensa ykkönen tilausajojen ajajana, nettisivuilla ei kannata keskittyä esittelemään kalustoa kauniissa kuvissa (asiakkaalle bussit näyttävät ulkoapäin kaikki samanlaisilta) vaan laittaa paukut nimenomaan tilausajopalvelun avaamiseen ja konkretisointiin toteutettujen hyvien reissutarinoiden avulla. 

Miltä haluan maailman näyttävän 10 vuoden kuluttua?

Tulevaisuuteen kiikarointi tuntuu usein vaikealta ja meillä ihmisillä on taipumusta vielä itse heikentää näkymää kieltäytymällä edes uskomasta onnistumiseemme. Vähättelemme ja pienennämme mahdollisuuksiamme jo varmuuden vuoksi.

Sen sijaan, kun itselleen asettaa selkeän tavoitteen,  ajatukset, ideat ja toiminta alkavat väistämättä kulkea sinne suuntaan. Keskeistä on, että tavoite on tarpeeksi kirkas ja selkeä ja tiiviiseen sanalliseen muotoon puettu. Silloin se on helppo muistaa ja pitää mielessä.

Sama pätee myös yritykseen ja sen markkinoinnin ja viestinnän suunnitteluun. Ensin pitää tietää, missä yritys haluaa olla 10 vuoden kuluttua ja miltä arki näyttää silloin. Sen jälkeen voidaan ottaa suunta ja alkaa hommiin!

Oman yrityksen tavoitteita voi lähteä miettimään esimerkiksi seuraavien näkökulmien kautta.

Alussa mainitsemani yrittäjän hänen tavoitteensa johdatti täysin uuden liikeidean jäljille. Parturi-kampaajana hän oli huomannut, että miesasiakkaiden ei todellakaan ollut hyvä olla naisille suunnatuissa salongeissa. Niinpä hän lähti miettimään, miten voisi auttaa vaivautuneita miehiä viihtymään paremmin parturissa. Tavoite ohjasi luomaan täysin uuden konseptin, miesten parturiliike M Roomin.

Onko sinulla selkeä visio siitä, mihin yrityksesi on matkalla? 

 Ella

Videolla puhun vähän lisää tavoitteista. :)


Written by

Team markkinointikompassi

Previous Löydä oma tapasi markkinoida – hae juhlavuoden maksuttomaan sparraustyöpajaan